Parhaat ravintolat muualla Suomessa

Vaikka Helsingissä sijaitsevat, hyvää kansainvälistäkin mainetta nauttivat ravintolat Olo, Demo, Ask ja Chef & Sommelier ovat tällä hetkellä maamme ainoat Michelin-tähdellä palkitut ravintolat, Suomi on pullollaan loistavia ravintoloita, joihin voisi ylpeästi viedä kenen tahansa ulkomaalaisen huippukokin, kuten Gordon Ramsayn tai Anthony Bourdainin. Viimeksi mainittu keittiömestari onkin taannoin kiertänyt Suomea oman tv-sarjansa kuvausten merkeissä ja sen myötä tutustunut Pohjolan kulinaristisiin antimiin, aina Lapista Helsinkiin asti.

Michelin-tähdet tai niiden puute ei siis kerro puoltakaan totuutta ravintolan todellisesta tasosta. Raumalaissyntyinen huippukokki Tomi Björck onkin todennut, että mikäli yksikin hänen useasta fine dining -ravintolastaan saisi Michelin-tähden, hän luopuisi siitä välittömästi.

Guide Michelin -oppaan vaatimien kriteerien täyttäminen tulee usein ruokapaikalle kohtuuttoman kalliiksi eikä ravintolamaailmassa usein himoittu kolmekaan tähteä takaa taloudellista menestystä. Päinvastoin, yksi alan legendaarisimmista ravintoloista, espanjalainen El Bulli toimi vuosikymmenen ajan tappiollisena, vaikka jonot ravintolaan olivat hurjat ja annoshinnat korkeat. Kolmen tähden ravintola laittoi ovet säppiin vuonna 2011.

Viime kädessä kuitenkin maku ratkaisee ja siitä syystä niin Michelinin listoille kuin moniin muihinkin ruoka- ja ravintola-alan arvostettuihin julkaisuihin on päätynyt myös pienempiä gastropubeja tai jopa eräänlaisia pikaruokaloita, jotka tarjoilevat ruoan hampurilaisravintoloiden tapaan suoraan tiskiltä. Lähikuppilan perusburgeri saattaisikin sopivan avoinmielisen kriitikon mieltä lämmittää niinkin kovasti, että se päätyisi kansainvälisiin ruokaoppaisiin. Siksipä avoin mieli on avain Suomen parhaista ravintoloista ja niiden antimista nauttimiseen!

Kaskis, Turku (Kaskenkatu 6 a)

Vuoden 2014 helmikuussa avattu Kaskis on nopeasti noussut Suomen entisen pääkaupungin ykkösravintoloiden joukkoon. Kaskenmäen huipulla sijaitseva viihtyisä pikkuravintola tarjoaa hienohkoa suomalaista perusruokaa puhtaista ja tuoreista raaka-aineista. Tarjonnasta löytyy joko neljän tai kuuden ruokalajin maistelumenu ja erihintaisia viinipaketteja, mutta täysin hienostoravintolaksi se ei itseään silti laske eikä halua sellaiseksi identifioitua. Kolmen kaverin perustaman ravintolan ruokalistaa päivitetään säännöllisesti.

Asiakaspaikkoja on erittäin rajatusti ja pöytävarausta voi joutua odottamaan useammankin päivän, sesonkiaikoina jopa viikkoja. Omia pysäköintipaikkoja ravintolalla ei ole, mutta julkisilla kulkuneuvoilla Kaskis on helposti saavutettavissa.

Hugo, Oulu (Rantakatu 4)

Merenrantakaupungin yksi parhaista ravintoloista, ellei jopa paras, sijaitsee komeasti Oulun kauppatorin laidalla aivan meren äärellä, kuuluisaa oululaista patsasta Toripoliisia miltei vastapäätä. Samoissa tiloissa toimii myös juhlapalvelu ja -tila Uusi Seurahuone, joka Hugon tapaan tunnetaan korkealuokkaisesta palvelusta ja ruuasta. Tämän fine dining -ravintolan ruokalista vaihtelee kuukausittain ja menut suunnitellaan aina kauden vihannesten ja sesonginmukaisten raaka-aineiden perusteella. Kala- ja liharuoat ovat Hugon parasta antia, mutta myös kasvisannokset ovat suussa sulavia.

Ravintolan sijainti on loistava aivan Oulun ydinkeskustan reunamilla, kivenheiton päässä lähimmästä hotellista ja kaupunginteatterista. Pysäköintipaikkoja löytyy riittämiin kauppatorilta ja maanalaisesta pysäköintiluolasta.

Hella & Huone, Tampere (Salhojankatu 48)

Tampereen tunnetuin herkku lienee mustamakkara, mutta hieman fiinimmän ruoankin ystäville Suomen suurin sisämaakaupunki tarjoaa miellyttäviä makunautintoja. Pieni ja hieman omaleimainen Hella & Huone tarjoaa kuuden tai kahdentoista ruokalajin menuja, joiden sisältämät annokset ovat melko hauskasti nimetyt. Nimi ei kuitenkaan annosta pahenna, sillä ruoka on ensiluokkaista.

Ravintola on auki ainoastaan torstaista lauantaihin, joten pöytävarauksien suhteen kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä pikkujoulusesongin aikaan ja muiden sunnuntaille sijoittuvien juhlapäivien läheisyydessä.

Ravinteli Bertha, Tampere (Rautatienkatu 14)

Listan toinen tamperelaisedustaja on yksi Suomen tyylikkäimmistä gastropubeista. Ravintola sijaitsee vanhassa Rautatieläisten talossa keskellä Tamperetta ja talon miljöötä sekä sen työläishistoriaa Berthan tyyli kunnioittaa komeasti. Ruoka on suomalaista, suorasukaista, mutkatonta ja maukasta. Puolukan, nauriin ja rukiin käyttö annoksissa nostaa kotimaisuuden tasoa entisestään ja tarkoin valikoitu juomavalikoima täydentää menua täydellisesti, ottipa asiakas sitten täyden kuuden ruokalajin tai suppeamman neljän ruokalajin menun.

Ravinteli Bertha sai vuonna 2011 arvostetun Paistinkääntäjien Veljeskunnan kilven. Chaîne des Rôtisseurs on arvostettu ranskalainen ruoka-alan järjestö, joka toimii ympäri maailmaa.

Meat District, Porvoo (Gabriel Hagertin kuja)

Porvoolainen Meat District on nimensä mukaisesti punaiseen lihaan keskittynyt ravintola. Huippuluokkaisia liharuokia tarjoavan ravintolan asiakkaat saavat valita kahdesta menuvaihtoehdosta omalle lompakolle ja vatsalle sopivimman vaihtoehdon. Ekologisuus on yksi Meat Districtin kantavista eettisistä arvoista, niin lihan suhteen kuin vihannestenkin osalta.

Ravintola on ehdottomasti maan parhaimpia liharavintoloita ja hyvien pihvien ystävien pakollisia paikkoja. Nettipöytävarauksen totaalinen puute tekee ravintolan erinomaiseen kokonaisarvosanaan pienen loven, mutta paikka nojaa niin vahvasti erikoisalueeseensa lihaan, että se tekee siitä käymisen arvoisen paikan itsessään.

Restaurant Aanaar, Inari (Saarikoskentie 2)

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä listaltamme löytyy inarilainen Aanaar-ravintola, joka toimii Hotel Kultahovin yhteydessä. Itse ruokalistat eivät säväytä maku- tai raaka-aineyhdistelmillään, mutta lappalaisten, puhtaiden ainesten taitava käyttäminen nostaa ruokapaikan Suomen huippuravintoloiden listalle. Ravintolan ikkunoista avautuva Lapin kuvankaunis luonto on omiaan nostamaan ruokahalua ja ravintolaelämystä entisestään. Punajuuri ja poro ovat ruokalistan hallitsevimpia elementtejä.

Ravintolan käyttämät kalat toimittavat paikalliset kalamiehet ja kaikki muutkin raaka-aineet tulevat aivan lähiseudulta. Aanaarin ruokalistat päivittyvät pari kertaa vuodessa ja yleensä kesäkaudelle ja talvikaudelle luodaan erilaiset ateriakokonaisuudet.